perjantai 18. maaliskuuta 2016

50-luvun lankavetimet

Päästiin tiistaina piipahtamaan hetkeksi tulevalle asunnolle mittailemaan kriittisimpiä huonekalujen paikkoja. Nyt myös näimme asunnon ensimmäistä kertaa ilman kalusteita ja alkuperäinen vuoden 1989 keittiö näytti entistäkin kulahtaneemmalta. Olin jo aiemmin miettinyt jos ainakin keittiökaappien ovet vaihtaisi, mutta vaikuttaa siltä, että halvemmaksi ja helpommaksi tulee vaihtaa koko kaapit.

Mietin kuumeisesti miltä keittiön sitten haluaisin näyttävän. Entistä enemmän olen ihastunut 50-luvun tyyliin ja erityisesti siroihin lankavetimiin. Ajatuksena olisikin laittaa ihan simppelit (ja halvat!) valko-oviset keittiökaapit muuttamatta keittiön nykyistä pohjaa ja niihin kontrastiksi vanhat 50-luvun lankavetimet. Välitilaan ehkä valkoista suorakaiteen muotoista laattaa tiililadonnalla ja vähän tummemmalla saumalla. Ja yhdelle seinälle joku voimakas kuviotapetti, esim. Elloksen Rachel tai Tapettitalon Kukot.

Elloksen harmaa Rachel-tapetti
Tapettitalon sininen Kukot-tapetti
Ensimmäinen askel kohti keittiöremonttia tuli otettua toissapäivänä, kun löysin Torista parinkymmenen kappaleen erän vanhoja lankavetimiä eurolla kappale. Posteineen maksoin koko satsista 27 euroa ja tänään ne olivat jo postista noudettavissa! Iloinen yllätys oli myös vetimien määrä: kahdenkymmenen sijaan paketista löytyikin 22 vedintä. Näissä vanhoissa vetimissä ruuviväli on pienempi kuin nykystandardin mukaisissa vetimissä, mutta se ei haittaa kun uusiin oviin pitää kuitenkin tehdä itse reiät. Tosin sitten vetimiin ei parane kyllästyä, koska uusia ei niin vain samalla ruuvivälillä löydykään :P

Torista ostamani 50-luvun lankavetimet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti