torstai 5. heinäkuuta 2018

Leikkimökki

Talvella mainitsin haaveilevani mökkipihalle leikkimökkiä. Keväällä anoin ja sain luvan sellaisen tekemiseen ja toukokuun lopulla isäni alkoi mökkeröä pihalle rakentaa. Hän urakoi pitkiä päiviä lähes kuukauden verran, mutta nyt on leikkimökki loppuja maalaushommia vajaa valmis! Kuistin kaiteet sekä ulkokaton alapuoli ja sisältä seinät ja katto ovat vielä vailla maalia, sisälattian sainkin jo ennen juhannusta maalattua. Kaipa sen tässä heinäkuun aikana saan sisältäkin valmiiksi ja sitten pääsee siihen parhaaseen osuuteen eli sisustamiseen :) 


Terassiakin on pitänyt jo sisustaa ja kukkia istuttaa, vaikkei maalaushommat vielä ole valmiina. Tuolit hankin käytettynä ja olisi tarkoitus öljytä ne sekä pöydän virkaa toimittava kaapelikela mustiksi. Terassi ja kuistin lattia saavat ensi kesänä muiden mökillä olevien terassien tapaan harmaan öljyn pintaansa, vielä tänä kesänä ei voi tuoretta kestopuuta öljytä, joten täytyy sietää tuota ruskeaa tämä kesä.

Heinäkuun unelmien talo & koti

Vihdoin vuoden odotus palkittiin ja viime kesänä mökillä kuvattu lehtijuttu julkaistiin. Kyllä sen ihan omaksi mökiksi kuvista tunnistaa, vaikka ihmeen valoisalta ja tilavalta näyttääkin :D Ei uskoisi että sisäkuvien ottamisen aikaan ulkona satoi vaakatasossa rakeita ja mökkiin oli ahtautuneena pahimmillaan kuusi ihmistä sisälle. Ulkokuvat otettiin kuukautta myöhemmin, eikä silloinkaan saanut pahemmin lämmöstä nauttia, viime kesä kun oli mitä oli.





sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Kerrossängyn päiväpeitot

Mökin kerrossänky on ollut vailla päiväpeittoja ja olen pähkäillyt millaiset sinne hankkisin. Päiväpeitot eivät voi olla normaalin kokoisia, sillä kerrossänky on kiinnitetty seinään eivätkä peitot mahdu roikkumaan laitojen yli. Kotona olevia vetoketjupäiväpeittoja en halunnut mökille, sillä ne pitäisi rullata jalkopäähän, jolloin ne veisivät sängystä tilaa.
 
Facebookin kirppikseltä löysin viidellä eurolla Ikean muutama vuosi sitten myymän moniväriraidallisen päiväpeiton, joka oli tarpeeksi iso kahteen pienempään päiväpeittoon. Eilen kävin hakemassa vinonauhaa reunoja varten ja ompelin yhdestä isosta peitosta kaksi pienempää. Rahaa kahden päiväpeiton tekoon meni huimat 19 euroa :) Vielä jäi kangasta tyynyjäkin varten, mutta ne ehtii tehdä myöhemminkin.
 
Vein päiväpeitot tänään mökille, mutta menee vielä hetki ennen kuin pääsen mallailemaan niitä paikoilleen. Alkovi kun on tupaten täynnä kaikenlaista talvisäilytyksessä olevaa tavaraa ja patjatkin talven ajan pystyssä seinää vasten. Mutta yhden homman voi taas "to-do"-listalta ruksata yli :)
 
Toinen päiväpeitto sai vaaleanpunaisen reunan, toinen vaaleansinisen
 

Leikkimökkihaaveita

Meillä on jemmassa mieheni mummoltaan peritty väreistä päätellen 70-lukulainen raanu. Olen miettinyt että siitä saisi kivan sohvanpäällisen mahdollisen tulevaisuuden leikkimökkiin, mutta kooltaan se on hieman liian pieni siihen tarkoitukseen. Eilen löysin kuitenkin Kontista 7 eurolla väreiltään lähes identtisen raanun ja eiköhän näistä yhteensä saa jo jonkinlaisen päällisen tehtyä. Vielä pitäisi vaan saada lupa leikkimökin rakentamiselle sekä se leikkimökki, ennen kuin pääsee sohvaa ja sen päällisiä askartelemaan :D
 
Oikealla miehen mummon vanha raanu, vasemmalla Kontista löytynyt
 
Muutenkin olen kuin varkain hommaillut huonekaluja leikkimökkiä varten, vaikka tosiaan minulla ei ole edes takeita että sellaisen saisi mökkipihalle vielä rakentaa.
 
Syksyllä kun uudistin meidän tällä hetkellä ylimääräistä makuuhuonetta (lapset haluavat vielä jakaa huoneen keskenään), sieltä jäi ylimääräiseksi kolme laatikostoa. Olin niistä hankkiutumassa eroon, kunnes keksin että niistä ja kahdesta vielä kotona olevasta laatikostosta saisi nikkaroitua leikkimökkiin säilytyslaatikollisen sohvan. Ne siis siirtyivät mökkiin odottamaan tulevaisuuden uusiokäyttöä.
 
Viikko sitten kävin hakemassa myös leikkimökkiä varten kaksi iloisen vihreäksi maalattua jakkaraa sekä vanhan punavalkoisen pöydän. Täytyy raivata keväämmällä varastosta tilaa, että ne voi säilöä odottamaan käyttöä sinne, mökissä sisällä kun alkaa olemaan vähän turhan paljon huonekaluja :)
 
Mökki täyttyy leikkimökkiä varten jemmatuista tavaroista
 

Taas Kairaa

Tässä viikon sisällä mökin Kaira-astiasto on sattumalta saanut täydennystä useamman osan verran. Ensin viikko sitten kirppikseltä löysin 18 eurolla hyväkuntoisen suorakulmaisen uunivuoan, jota suunnittelin grillattavien tarjoiluastiaksi, sillä mökiltä ei löydy uunia.
 
Pari päivää sitten selailin Tori.fin astiatarjontaa ja vastaan tuli soikion mallinen tarjoilulautanen sekä pieni lautanen, yhteishintaan niin ikään 18 euroa. Astiat sattuivat sijaitsemaan ihan työpaikkani lähellä, joten perjantaina töistä lähtiessä kävin ne koukkaamassa mukaani. Myyjä tarjosi myös kaupanpäälle saman sarjan pyöreän uuniastian kantta, jonka mielelläni otin mukaan. Ehkä sille löytyy vielä joskus kulhokin kaveriksi.
 
Uusimmat osat mökin Kaira-astiastoon
 

lauantai 24. helmikuuta 2018

Juomavesisäiliön paikka osa 2

Kesää odotellessa aloitin taas maalauspuuhat. Toin vesisäiliön hyllyn mökiltä kotiin ja maalasin sen taas tylsästi valkoisella. Punaista maalia mietin, mutta sitä minulla oli vain sisäkalustemaalina, joten valkoisen Vinhan purkinjämillä lopulta hyllykön sutaisin. Jotain punaista kuitenkin laitoin yksityiskohdaksi :) Samalla uudistin hyllykön kiinnityssysteemin, nyt sen voi vaan nostaa pois paikoiltaan talveksi sisälle, eikä ruuveja tarvitse edes takaisin väännellä.

Juomavesitelineen mallailua omalle paikalleen

Punainen yksityiskohta kannen alla :)

Teline roikkuu neljän kannakkeen varassa seinässä olevissa ruuveissa. Yläosaan lisäsin vaakatuen, jotta yläkiinnikkeilläkin on tukeva kiinnityspaikka.

Olen erittäin tyytyväinen vesisäiliön hyllykköön, näin säiliö ei vie tilaa mistään tasolta terassilla ja koska se sijaitsee ihan ulko-oven vieressä, voi vettä käydä nappaamassa esim. kahvinkeittoa varten oven raosta sisällä seisten. Tuohon nurkkaukseen ei aurinkokaan paista kuin alkukesän myöhäisiltoina, joten vesi pysyy mukavan raikkaana.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Biolanin kasteluallas

Sain tässä taannoin päähäni, että haluan mökille tomaattien ynnä muiden syötävien kasvattamista varten Biolanin kastelualtaat. Yhden kasvihuoneeseen ja toisen tomaateille samalle seinustalle. Tällöin voin käyttää kasvatusalustana Biolanin valmiita kasvatussäkkejä, eikä lisälannoituksesta tarvitse huolehtia koko kasvukautena. Viikko sitten käytiin Bauhausista kastelualtaat hakemassa ja eilen roudasin ne näppärästi pulkalla mökille :)
 
Biolanin kastelualtaat matkalla mökille
Koska kasvihuoneesta avautuu vain vasemmanpuoleinen ovi ja haluan kastelualtaan oikeaan reunaan kasvaria, rakentelin tänään altaalle pyörällisen laverin, jonka päällä se on helppo rullata omalle paikalleen kasvihuoneessa. Tarvikkeet löytyivät valmiiksi kotoa: parvekesohvan vanhat pyörät sekä joskus vuosia sitten seinähyllynä ollut liimapuulevy, joten tämä nikkarointi ei lompakkoa köyhdyttänyt. Tänään kuskasin laverinkin mökille ja testailin heti että oikein hyvin se sopii kastelualtaan alle.
 
Laverin testausta
Nyt vaan kesää ja kasvukautta odottelemaan...